After the storm

Nyt vois tuntua vähän siltä et kaikki asiat alkais pikku hiljaa vähän helpottaan. Ahdistus on laantunu aika huimasti ja seinätkin on pysyny koossa. Perhe elämä on tasasta ja tylsää edelleen. Ja vaikka mä kuinka vingun siitä että perhe elämä on tylsää niin se ei tarkota sitä ettenkö haluis perhettä. Tai no myöhästä se tässä vaiheessa olis joka tapauksessa kun likka täyttää kolme kesällä. Mutta niin itse asiaan. Sain työpaikan ja se on vähän auttanu kun ei oo tarvinnu istua kaikkia päiviä himassa ja ihmetellä mailman menoo. Alotin myös tosi huikeen harrastuksen. Silti musta tuntuu et vaikka asiat alkaa oleen taas ihan mallillaan niin en oo varma pitäiskö mun olla ton miehen kanssa vai ei. Se ei koskaan voi puhua jos sitä ottaa joku asia päähän, eikä se koskaan voi kertoo mikä sillä on.

Me ollaan tehty meijän yhteiset pelisäännöt selviks, mutta se että toimiiko ne niin siitä en olis niinkään varma. Yhteistä aikaa me ei juurikaan vietetä, vaan kaikista tärkeintä on se että hän saa mennä ja tehdä kaikki asiansa kunnolla ja niinkun hän itse haluaa. Eli kun mä meen töihin niin se on ainut mitä mä voin suunnitella, en voi koskaan tietää mihin se päättää illalla lähtee. Se sopii ihan kaiken näköstä sopimatta mun kanssa mitään. Nytkin kun on viikonloppu tulossa niin mulla oli vähän suunnitelmia joista olin ilmottanu jo hyvissä ajoin, niin eilen sain kuulla että hänellä on jotain tapetointi hommia ja sen sellasta. Fuck this shit!!!

Yks tyyppi on laittanu mulle viestiä ja se haluis kovasti nähdä. Se kyllä tietää että oon parisuhteessa ja kaikkee. Siittä ei kuulu pitkään aikaan mitään, mut yhtäkkiä se laitto mulle viestin. Mä jouduin taisteleen etten mä näkis sitä. Pelkkä ajatuskin saa perhoset vattaan ja en usko et se on kamalan hyvä juttu. Mä muistan niin hyvin miltä tää kyseinen tyyppi näyttää, miltä se tuoksuu ja kuinka hyvä sen kanssa oli olla. Mut totuus on se et meijän elämän tyylit on niin erilaiset ettei se varmaan koskaan vois toimia. Ja jos tää suhde on niin hankalan tuntunen niin en halua kyllä hypätä suhteesta suhteeseen varsinkaan kun on toi lapsi.

Jos joku olis voinu joskus sanoo mulle että;” muista miettiä tarkkaan mitä teet tai muuten elämästä tulee tosi hankalaa.” Olisin ollu hyvin kiitollinen tälle ihmiselle, tosin jos joku olis tullu sanoo mulle noin kun oli pahin teini ikä niin tuskin olisin edes kuunnellu tai uskonu. Tai viä todennäkösempää olis ollu et olisin sanonu vaan et ihan sama ei kiinnosta. No oon mäkin tässä jotain silti oppinu, ikinä ei kannata mennä sieltä mistä aita on matalin.